Marcin Bachleda

käyttäjältä Bonuskoodi

Marcin Bachleda on puolalainen mäkihyppääjä ja mäkihyppyvalmentaja. Hän on syntynyt Zakopanen kaupungissa Etelä-Puolassa ja aloittikin mäkihypyn WKS Zakopane –nimisessä urheiluseurassa. Nyttemmin Bachleda on lopettanut hyppyuransa, mutta jatkaa työtä lajin parissa toimimana mäkihyppyvalmentajana. Bachledalla on ollut osansa muun muassa Puolan naisten mäkijoukkueen nostamisessa maailmancupin pistetasolle. Vuonna 2022 Bachleda toimii Puolan naisten A-maajoukkueen apuvalmentajana.

1. Ura mäkihyppääjänä

Hän ajautui mäkihypyn pariin 11-vuotiaana ja aloitti urheilemisen WKS Zakopane –nimisessä urheiluseurassa. Zakopane sijaitsee Tatravuorten alueella Vähä-Puolan voivodikunnassa. Alue on hyvin mäkistä ja puitteet mäkihypyn harrastamiseen ovat kunnossa.

Bachleda alkoi kilpailla kansainvälisellä tasolla jo nuorena. Ensimmäiset merkinnät kansainvälisen hiihtoliiton alaiseen kilpailuun osallistumisesta ovat vuodelta 1999. Tuolloin Bachleda kilpaili Ramsaussa, Itävallassa ja oli kilpailun 49. Kaksi vuotta myöhemmin eli vuonna 2001 Bachleda murtautui Puolan A-maajoukkueeseen ja teki maailmancup-debyyttinsä Willingenissä, Saksassa.

Bachleda kuului vuosia Puolan mäkimaajoukkueeseen ja kiersi kilpailuja niin talvella, kuin kesälläkin osallistuen sekä maailmancupin, että continental cupin kilpailuihin. Hän osallistui neljä kertaa mäkihypyn maailmanmestaruuskilpailuihin ollen mukana Ramsaussa 1999, Lahdessa 2001, Predazzossa 2003 ja Oberstdorfissa 2005. Olympiastartteja miehen uran varrelle ei mahdu pitkästä urasta huolimatta.

Bachledan paras henkilökohtainen aikuisten arvokisasijoitus on Lahden vuoden 2001 MM-kilpailujen 26. sija. Joukkuekilpailussa hän oli mukana tuomassa Puolan kuudenneksi Oberstdorfin vuoden 2005 MM-kilpailuissa. Lisäksi hän nappasi henkilökohtaisen hopean vuonna 2009 Kiinan Yabulissa järjestetyissä Universiadeissa ja niiden normaalimäen kilpailussa. Tuolloin hänen taakseen jäivät muun muassa Itävallan Nicolas Fettner ja David Unterberger, sekä Korean Heung-Chul Choi.

Maailmancupissa Bachledan paras henkilökohtainen sijoitus on 11. sija Kuusamosta vuodelta 2002. Lisäksi hän nappasi hopean Puolan mestaruuskilpailuista vuonna 2007. Bachleda myös voitti continentalcupin kesä-GP:n vuonna 2005. Hänen uransa pisimmäksi hypyksi jäi 201,5 metriä Planican lentomäestä, Sloveniasta vuodelta 2010. Ammattiuransa aikana Bachleda edusti AZS AWF Katowice –nimistä seuraa.

Bachleda loukkaantui elokuussa 2013 kaatuessaan Wisłassa, Puolassa. Hänen polvensa ristisiteet vahingoittuivat pahoin ja hän lopettikin uransa seuraavan vuoden keväällä. Hänen viimeinen virallinen kilpailunsa on Zakopanen continentalcupin kilpailu vuodelta 2013. Tuossa kilpailussa Bachleda oli 54. Ura päättyi siellä, missä se alkoikin.

2. Ammatillinen ura mäkihypyn jälkeen

Bachleda ei jäänyt suinkaan lepäilemään laakereilleen kun ura hyppääjänä päättyi. Hän oli jo uransa aikana kunnostautunut hyvänä huoltomiehenä ja niinpä hän pääsi jo kauden 2013/2014 aikana tuuraamaan huoltomiehiä Puolan A-maajoukkueessa. Hän opiskeli samalla myös fysioterapiaa ja toimikin aluksi molemmissa tehtävissä tarpeen mukaan. Kaudelle 2014/2015 hänelle annettiin vakituinen paikka huoltomiehenä.

Kaudella 2016/2017 Bachleda nousi apuvalmentajaksi Puolan B-maajoukkueeseen. Päävalmentajana toimi tuolloin Robert Mateja. Mateja on Bachledan tapaan kotoisin Zakopanesta ja oli omalla ajallaan parhaimmillaan viides mäkihypyn normaalimäen MM-kilpailussa vuonna 1997.

Tästä urakiito jatkui Puolan naisten A-maajoukkueen johtoon kaudelle 2018/2019. Bachledan kautta pidetään erityisen onnistuneena, sillä tuolla kaudella joukkue nappasi ensimmäiset maailmancupin pisteensä suhteellisen tuoreessa naisten maailmancupissa. Tuolloin Kinga Rajda oli parhaana puolalaisnaisena koko kiertueen 28. Tästä huolimatta Bachledan ura naisten joukkueen päävalmentajana jäi lyhyeksi, sillä kaudesta 2019/2020 Bachleda on toiminut apuvalmentajana Łukasz Kruczekin vetämässä joukkueessa.

Łukasz Kruczek on kokenut puolalainen mäkihyppyvalmentaja, joka palasi Puolaan ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Hän valmensi Puolan miesten A-maajoukkuetta vuodesta 2008 vuoteen 2014, jonka jälkeen hän siirtyi valmentamaan Italiaan. Tämän jälkeen hän toimi FIS:in teknisenä delegaattina ennen kuin otti Puolan naisten A-maajoukkueen hallintaansa tehden näin Bachledasta apuvalmentajansa.

3. Yksityiselämä

Marcin Bachleda on avioliitossa Aneta –vaimonsa kanssa ja heillä on vuonna 2007 syntynyt poika nimeltään Adam. Vaikka Marcin Bachledaa tituleerattiin Puolan toiseksi parhaaksi hyppääjäksi Adam Małyszin jälkeen, ei poikaa ole nimetty joukkuekaverin mukaan.

Bachledan kiinnostuksenkohteita ovat mäkihypyn lisäksi myös muut extreme-urheilulajit, sekä moottoriurheilu. Lisäksi hän on kiinnostunut tietokoneista ja musiikista ja hänen lempiartistinsa on Eminem.

Bachleda tunnetaan Puolassa lempinimellään Diabełkiem. Sen hän sai jo nuorena urheilijana ollessaan Puolan maajoukkueen mukana merenrantaleirillä Utskassa. Bachleda tutustui muiden lajien vanhempiin urheilijoihin, jotka nimesivät hänet paholaiseksi. Nimi tuli paitsi Bachledan energiasta, myös hänen ulkonäöstään, sillä hänellä oli tuohon aikaan tuuhea musta tukka ja pieni parta. Nimi levisi niin, että jopa osa Bachledan opettajista otti sen käyttöön.

Bachleda kokee, että hänen uransa pahin pettymys oli se, että kutsua olympialaisiin ei tullut. Hän olisi voinut edustaa Puolaa jopa kolme kertaa ja on yksi Puolan parhaiten menestyneitä urheilijoita, joille ei kutsua ikinä irronnut. Parhaaksi kaudekseen hän nimeää kauden 2002/2003, joka alkoi Kuusamon 11. sijalla. Parasta hyppyään hän ei osaa nimetä, mutta muistelee lämmöllä Planican yli 200 metrin ylitystään. Lisäksi hän nimeää omiksi parhaiksi hypyikseen Kuusamon vuoden 2002 hypyt ja Villachin mäen mäkiennätyksensä.

Kommentit (0)
Pelaa vastuullisesti